|
Nuorena haaveeni oli valmistua kehitysvammaistenhoitajaksi. Ennen päämäärään pääsyä elämässäni ehti kulua useita vuosia ja opiskelua liike-elämää varten ja työntekoa erilaisissa kaupallisen alan tehtävissä. Hektisyyden keskellä tajusin, että nyt on aika lähteä tavoittelemaan nuoruuden ammattivalintaa.

Perustiedot
Hankin perustiedot kehitysvammaisuudesta opiskelemalla kehitysvammaistenhoitajaksi. Lisäksi syvensin tietojani puhetta tukevassa ja sitä korvaavassa kommunikaatiossa: opiskelin tulkkipalvelutyöntekijän koulutuksen. Samoin mielenterveys-, päihde- ja kriisin syventävät opinnot lähihoitajan tutkinnosta ovat antaneet paljon tietoa ja vahvistaneet ammatti-identtiteetiäni.

Erikoistuminen
Toimiessani asuntolan ohjaajana panin merkille seksologisen tietämyksen tarpeen aikuiselämään liittyviä pulmakysymyksiä asukkaiden kanssa yhdessä ratkoessani. Kehitysvammaisten ihmisten on hyvin vaikeaa saada seksologian piiriin kuuluvia tietoja yleisen terveydehuollon tai sosiaalitoimen piiristä mm. kommunikaatio-ongelmien ja kognitiivisten puutteiden takia.
Opiskelin seksuaalineuvojaksi ja suorittamalla lisäksi seksologian ammatilliset opinnot valmistuin erityistason seksuaaliterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vuonna 2003.
Auktorisoinnin Nordic Association for Clinical Seksology NACS sain 10.09.2005.
Nuorten seksuaalisen kaltoinkohtelun ammatillinen kohtaaminen 5.11.2009, Diakonia-ammattikorkeakoulun avoin amk. Aiheina mm.
- nuorten seksuaaliterveys ja seksuaalisuus mediassa
- seksuaalinen kaltoinkohtelu: tunnistaminen, kohtaaminen, oireet ja eheytyminen
- seksuaalisen kaltoinkohtelun ennaltaehkäiseminen Turvataitojen keinoin

Työnohjaus
Opiskelun rinnalla kulkenut oma työnohjaus on antanut oivallusten kautta ominaisuuksia joiden avulla asiakastyön lisäksi kykenen asettumaan asiantuntija-asemaan ja sitä kautta vaikuttamaan myös kehitysvammaisten ihmisten lähipiirissa oleviin henkilöhin. Olen pitänyt kehitysvammaisille turvataitokasvatusta, seksuaalineuvontaa ja rakentanut täsmätietopaketteja kehitysvammaisille asiakkaille.
Hoitohenkilökunnalle ja sosiaali- ja terveysalan aikuisopiskelijoille olen pitänyt luentoja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.
Työnohjaajan koulutus Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa v. 2004-2006 on antanut valmiuksia tukea hoitohenkilökunnan ammatti-identiteetin kehittymistä. ja tarkastella perustehtävää ja mitä on ammatti ja ammattitaidon kehittyminen. Asiakkaina on ollut sosiaali- ja terveysalan eri ammatin edustajia.

|